Olen työskennellyt monipuolisissa hr-tehtävissä yli 10 vuoden ajan - olen ollut generalistina sekä vastannut mm. palkitsemisesta, rekrytoinnista, työntekijäkokemuksesta ja työnantajabrändistä. Kokemukseni on kertynyt kiinteistöalalta, kaupan alalta sekä uusmedia-alalta. Uskon kuitenkin, että oppimani on hyödynnettävissä alasta riippumatta.
Ennen henkilöstöalan töitä olen toiminut myös yritysturvallisuuden suunnittelutehtävissä. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri, sekä yritysturvallisuuden tradenomi.
Puheenvuorot ja koulutukset
Koulutan, konsultoin ja tulen puhumaan tapahtumaasi liittyen työnantajabrändiin, työntekijäkokemukseen, rekrytointiin sekä monimuotoisuuteen ja inklusiivisuuteen. Työskentelen päivittäin näiden teemojen parissa, eli tuon mukanani toimivaksi todetut työkalut ja mallit sovellettavaksi teidän organisaation lähtökohtiin.
Olen puhunut eri tapahtumissa vuodesta 2012 lähtien ja puhunut lähes sadassa tilaisuudessa. Kuulijoiden tyytyväisyys on ollut keskimäärin NPS 84 -tasolla, eli hyvin korkealla!
Palkitsemisen konsultointi
Olen erikoistunut erityisesti myynnin palkitsemiseen ja suorituksen johtamiseen, ja rakentanut yli 15 erilaista myynnin palkitsemismallia. Toimivat myynnin palkitsemismallit ohjaavat koko myyntiorganisaation toimintaa ja parhaimmillaan vaikuttavat tulokseen lähes välittömästi!
Voimme toteuttaa projektisi tuntityönä tai kokonaishinnalla, toiveittenne mukaan.
Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää tarpeestasi. Löydät yhteystietoni alta.
Kirjamme työntantajabrändistä ja työntekijäkokemuksesta esittelee vetovoiman kokonaisjohtamisen mallin - miten strategiaa toteutetaan työntekijäkokemuksen, työnantajabrändin ja työntekijäymmärryksen keinoin. (#porkkanakirja)
Monimuotoisuus työelämässä kiteyttää monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden tärkeimmät havainnot ja hyödyt, sekä tarjoaa lukijalle 100 konkreettista toimenpidettä, jolla monimuotoisuutta (DEI) voi omassa organisaatiossaan kehittää. (#sipulikirja)
Voit lukea kirjoista lisää ja tilata kirjoja -20% etukoodilla suoraan Alma Talentin omasta verkkokaupasta - porkkanakirjan koodilla VETOTYOP ja sipulikirjan koodilla MONIMETU, ks linkit alla.
Työntekijäkokemus - Työnantajabrändi - Rekrytointi
Monimuotoisuus ja inklusiivisuus
Palkitseminen
© 2024 visamyllyntaus.fi
Puhelin 0503441136
Sposti visa@visamyllyntaus.fi